Koukkupaja

”Aikaisemmin valmistelin ja toimitin materiaalit itse tilitoimistoon. Tämä vei työaikaani kuukausittain aivan liikaa ja kaikki laahasi perässä. Ostolaskut olivat hukassa, maksut myöhässä ja kassa oli huonossa jamassa, vaikka kauppa kävikin. Siirryttyä Sarumanin talousosastolle olemme saaneet huomattavia etuja. Meidän ei tarvitse yrityksessä huolehtia enää mistään talouteen ja hallintoon liittyvästä, meillä on nyt talouspäällikkö sitä varten. Kassa on kunnossa ja olemme siirtyneet luottoluokituksessa AAA-ryhmään.”

Mika Salopuro, Koukkupaja Oy
Cliini

”Meillä oli kaoottinen tilanne, kun palkanlaskijamme jäi yllättäen kesäksi sairaslomalle juuri ennen palkkapäivää ja juhannuspyhiä. Saimme vinkin, että Sarumanilla osataan käyttää palkkaohjelmaamme EmCeä ja sieltä voisi löytyä apu. Kiireestä huolimatta Sarumanilla hoidettiin tilanne kunnialla ja aikataulussa. Saimme palkat tilille ajallaan ennen pyhiä ja koko kesäajan tuuraus hoidettiin Sarumanilla.”

Matti Johansson, Oulun Keskuspesula Oy
Valmennuskeskus Voimala

”Vaihdettuamme tilitoimistosta Sarumanin talousosastoon pienenivät kirjanpitokulumme huomattavasti samaan aikaan kuin palvelu puolestaan tuli kattavammaksi. Arvostan sitä, että asioihin reagoidaan nopeasti, eikä vasta viikon päästä. Kaikki hallinnon toiminta, kuten hallituksen kokouksen pöytäkirjat yms, kuin myös hallintoon liittyvä posti on käännetty suoraan talousosastolle, eikä meidän tarvitse huolehtia kuin liikevaihdon tekemisestä. Suosittelen lämpimästä Sarumanin talousosaston palveluita”

Toni Väyrynen, MyPT – My Personal Trainer Oy sekä Toimintasali Voimala Oy
Medanets

”Olemme tehneet Sarumanin kanssa yhteistyötä muutaman vuoden. Meille tärkeintä tässä kumppanuudessa on ollut se, että apua saa silloin kun tarvitsee ja vastapuolen tavoittaa aina nopeasti. Koska kaiken lisäksi palvelukin on aina mukavaa, mieluusti suosittelemme tällaista taloushallinnon kumppania sitä tarvitsevalle.”

Juha-Matti Ranta, Medanets Oy
Myyntivauhdittajat

”Saruman on hoitanut taloushallintomme vuoden 2017 alusta alkaen. Aiemmat tilitoimistokokemukseni olivat, että saan pakolliset raportit ja peruskirjanpidon. Siihen verrattuna Sarumanin tarjoama palvelu on yllättänyt positiivisesti ollen kokonaisvaltaista: he hoitavat koko taloushallintomme kiinteällä kuukausihinnalla ja yrittäjänä pääseen kaikkeen tarvitsemaani tietoon käsiksi reaaliajassa mistä tahansa. Olen pystynyt vapauttamaan kaiken energiani varsinaiseen yritystoimintaani. Yhteistyö on ollut alusta saakka mutkatonta ja sujuvaa, johtuen erinomaisesta palveluasenteesta: uuden toiminpisteemme kustannuslaskentaan sain työkaluja kun vain älysin pyytää ja sain huomioita joita en itse ollut hoksannut edes ajatella. Pyyntöihin ja palautteisiin reagoidaan nopeasti. Olen suositellut Sarumania lukuisille yrittäjätuttaville ja suosittelen jatkossakin.”

Kari Kaisto, Myyntivauhdittajat Oy