Ennakkoveron täydennysmaksun koroton maksuaika poistuu. Aiemmin osakeyhtiöt ovat voineet maksaa oma-aloitteisesti ennakon täydennysmaksua veroilmoituksen viimeiseen jättöpäivään asti, mikäli ennakkoverot eivät ole vastanneet odotettavissa olevaa yhteisöveroa. Osakeyhtiö on voinut välttää koronmaksun verovajeelta, jos maksu on tapahtunut neljän kuukauden sisällä tilikauden päättymisestä. Nyt tapahtuva muutos siirtää ennakoiden maksun kahden kuukauden päähän tilikauden päättymisestä. Tämä voi kuitenkin olla yrityksen kassan kannalta haastavaa, varsinkin jos täydennysmaksun tarve on suuri. On siis entistä tärkeämpää huolehtia oikean suuruisista ennakoista jo verovuoden aikana. Aiemmin viimeinen maksupäivä, jos tilikausi on kalenterivuosi: 1.5.2018. Muutoksen jälkeen viimeinen maksupäivä: 1.2.2018. Liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä henkilöyhtiöiden yhtiömiesten tuloverojen ennakoihin tulevaa menettelyä sovelletaan vuotta myöhemmin eli 1.11.2018 alkaen.
Mikäli taloushallintosi on hoidossa Sarumanilla, ei näistä asioista tarvitse huolehtia. Hoidamme aktiivisesti ennakkoveron seurantaa ja teemme tarvittavat toimet täydennysmaksujen suhteen aina yrityksen kassan tilanne huomioon ottaen. Tämä palvelu kuuluu kiinteään sopimushintaamme.
Lähde: vero.fi
Ennakon täydennysmaksu korvataan lisäennakolla eli verovuoden päättymisen jälkeen määrättävällä ennakolla. Lisäennakkoa on haettava Verohallinnolta, jos haluaa täydentää ennakoita verovuoden päättymisen jälkeen. Yhteisön ja yhteisetuuden on tehtävä ennakkoa ja lisäennakkoa koskeva hakemus sähköisesti.
Ennakon täydennysmaksu poistuu
Ennakon täydennysmaksua voi maksaa vielä ennen muutosten voimaan tuloa. Viimeinen mahdollinen maksupäivä riippuu asiakasryhmästä:
yhteisöt ja yhteisetuudet 31.10.2017
henkilöasiakkaat ja muut verovelvolliset 31.10.2018.
Yhteisön ja yhteisetuuden verovuodelle 2017 ja sen jälkeisille verovuosille viimeistään 31.10.2017 maksamat ennakon täydennysmaksut huomioidaan samalla tavalla kuin ennakko, joka on erääntynyt ja maksettu ennakon täydennysmaksun suorituspäivänä.
Yhteisön ja yhteisetuuden ennakon täydennysmaksu on koroton, kun se maksetaan verovuodelle 2017 ja sen jälkeisille verovuosille 31.10.2017 mennessä. Jatkossa yhteisöt ja yhteisetuudet voivat täydentää ennakkoperintäänsä yhden kuukauden ajan verovuoden päättymisestä korottomasti. Marraskuusta 2017 alkaen lisäennakon maksaminen on korollista niille yhteisöille ja yhteisetuuksille, joilla päättyy tilikausi tammi-syyskuussa vuonna 2017.
Verovuoden aikana voit hakea ennakkoveroa, sen korotusta, alentamista, tai poistoa. Verovuoden päättymisen jälkeen voit hakea ennakkoveron alentamista tai poistoa tai täydentää ennakkoperintää hakemalla lisäennakkoa. Myös Verohallinnon aloitteesta tehtävien ennakkoa koskevien päätösten määräaika muuttuu: Verohallinto voi määrätä ja korottaa ennakoita verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden loppuun saakka. Verohallinto voi alentaa ja poistaa ennakoita verotuksen päättymiseen saakka.
Yhteisöjen ja yhteisetuuksien on haettava ennakkoa, ennakkoa koskevia muutoksia ja lisäennakkoa sähköisesti marraskuusta 2017 alkaen. Hakemuksen voi tehdä joko OmaVerossa, Ilmoitin.fi:ssä tai Tyvi -palveluiden kautta. Kun yhteisö tai yhteisetuus hakee OmaVerossa lisäennakkoa, ennakkoa koskevan päätöksen ja maksutiedot saa välittömästi. Päätöksen ennakoiden alentamisesta, poistamisesta tai verovuoden aikana tapahtuvasta korottamisesta saa sen jälkeen, kun hakemus on käsitelty. Aiemmin määrätyt ennakot ovat voimassa siihen saakka kun hakemus on käsitelty.
Verovuoden aikana maksettavan ennakon eräpäivä on kuukauden 23. päivä tai sitä seuraava pankkipäivä. Verovuoden jälkeen maksettavan ennakon eräpäivä on viimeistään kolmen viikon kuluttua siitä kun ennakko on määrätty. Kun haet lisäennakkoa verovuoden päättymisen jälkeen OmaVerossa, saat valita lisäennakon eräpäivän. Se voi olla kuluva päivä tai enintään kolmen viikon päässä oleva päivä, kuitenkin aina pankkipäivä.
Ennakoiden maksaminen on korotonta, jos
- ennakon eräpäivä on verovuoden tai sitä seuraavan kuukauden aikana ja
- maksat ennakon viimeistään eräpäivänä.
Jos lisäennakon eräpäivä on kuitenkin verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden ensimmäinen päivä tai tämän jälkeen, ennakolle lasketaan huojennettua viivästyskorkoa 2 prosenttia (vuonna 2017). Korkoa kertyy verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden ensimmäisestä päivästä ennakon eräpäivään asti. Lisäennakolle lasketaan korkoa aina ennakon eräpäivään asti, vaikka ennakko maksettaisiin ennen eräpäivää. Myös lisäennakon eräpäivä on aina pankkipäivä. Jos maksat ennakon eräpäivän jälkeen, ennakolle lasketaan viivästyskorkoa 7 prosenttia (vuonna 2017) eräpäivää seuraavasta päivästä siihen asti, kun vero on maksettu.
Yhteisön ja yhteisetuuden verotuksessa ennakot luetaan hyväksi sen mukaisina kuin ne on määrätty maksettavaksi. Jos verovuoden veron suoritukseksi tarvittavia ennakon eriä on maksamatta, niitä ei poisteta perinnästä. Perintätoimet jatkuvat, kunnes määrätyt ennakot maksetaan, poistetaan tai ne vanhentuvat. Maksamatonta ennakkoa ei siis jatkossa määrätä maksettavaksi uudestaan jäännösverona.
Uutta menettelyä sovelletaan yhteisöihin ja yhteisetuuksiin verovuodesta 2017 alkaen ja muihin verovelvollisiin verovuodesta 2018 alkaen.